Ossi Rahkonen, 82, on muuttanut elämänsä aikana lukuisia kertoja. Kerran lähtö- ja asettumispaikan lämpötilaero oli melkein 80 astetta ja usein kulttuurinen ero on ollut valtava. Joskus uuteen kotipaikkaan on asetuttu keskelle poliittista kuohuntaa ja välillä on täytynyt opetella kokonaan uusi kielikin kanssakäymisen onnistumiseksi. Konsultointityöt ovat vieneet Rahkosta esimerkiksi Nigeriasta Tanskaan, Brasiliasta Indonesiaan ja Filippiineiltä Yhdysvaltoihin.
Rahkosen viimeisin suuri muutto tapahtui 1,5 vuotta sitten, kun hän palasi vaimonsa kanssa Suomeen, josta he olivat lähteneet töiden takia 55 vuotta sitten.
– Vaimoni Karin toivoi paluuta ja se tuntui minustakin hyvin luonnolliselta. Suoraan sanoen Suomessa asuvat suomalaiset kyselevät ja ihmettelevät paluutamme enemmän kuin ulkomailla asuvat suomalaiset, Rahkonen naurahtaa.
Hän sanoo muuton Yhdysvalloista olleen helppo – paljon vaikeampi oli hänen ensimmäinen paluumuuttonsa 1940-luvulla.
– Oma kansainvälinen urani alkoi 78 vuotta sitten, kun minut ja vanhempi veljeni lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, hän kertoo.
Kotiutuminen naapurimaahan onnistui niin hyvin, että Rahkonen unohti suomen kielen. Vastaanottoperhe kiintyi kasvattiinsa niin voimakkaasti, että halusi adoptoida tämän. Kun perheen äiti ehdotti asiaa kirjeitse Rahkosen äidille, kului pari viikkoa ja äiti oli ovella hakemassa poikaa kotiin. Paluu oli hankala. Sodan jälkeinen Suomi oli elintasoltaan dramaattisesti Ruotsia alhaisempi ja maan kieli ja kulttuuri pojalle vieraita.
– Syksyllä 1947 aloitin uuden elämän ja kävin ruotsinkielistä ala-astetta. Olin elänyt puolet elämästäni Ruotsissa ja Suomeen kotiutuminen vei vuosia.
Pitkä ura ulkomailla
Rahkosen seuraava muutto ulkomaille tapahtui vuonna 1967. Turussa valtiotieteen maisteriksi valmistunut Rahkonen työskenteli valtion palveluksessa Helsingissä ja oli kielitaitonsa ansiosta mukana pohjoismaisissa yhteistyöprojekteissa. Niiden kautta aukesi ura kansainvälisen konsultointifirman palveluksessa ulkomailla.
– Toimin kansainvälisissä yrityksissä Suomesta lähdettyämme. Muita suomalaisia ei näissä tehtävissä ollut. Kuten tyypillisesti käy, mekin vaimon kanssa ajattelimme olla ulkomailla yhden hankkeen ajan, mutta sitten yksi asia johti toiseen.
Projektit ja maat seurasivat toisiaan, mutta vuonna 1972 perhe asettui Yhdysvaltoihin, kun Rahkonen aloitti Maailman Pankin palveluksessa ekonomistina, sittemmin projektijohtajana ja johtokunnan sihteeristön päällikkönä vuoteen 1989. Koti pysyi Washingtonissa, mutta kaksilapsisen perheen isä oli usein ulkomailla pitkiäkin aikoja. Työn kautta erityisen tutuksi tulivat useat Aasian maat.
– Muuttaminen tuli jatkuvasti helpommaksi. Sitä tiesi jo kokemuksesta mitä toimenpiteitä aina tehdä maahan asettumisen edistämiseksi, Rahkonen naurahtaa.
Maailman Pankista Rahkonen siirtyi Washingtonin Suomen Suurlähetystön, kaupallisen toimiston päälliköksi. Rahkosen työhistoria on pitkä ja täynnä toinen toistaan kiinnostavampia episodeja. Jo pelkästään tutustumisesta kiinalaiseen kulttuuriin saisi oman tarinansa – samoin vaikka siitä miten perhe asettui asumaan vallankaappausta seuranneeseen Indonesiaan.
Opittavaa ulkomailta
Rahkosen on helppo luetella suuri määrä asioita, jotka ovat Suomessa erinomaisen hyvin. Näitä ovat muun muassa turvallisuus, ihmisten luotettavuus ja hyvä koulutusjärjestelmä. Parannettavaakin toki löytyy.
– Suomalaiset pyrkivät yrityskentällä toimimaan turhan usein keskenään, ilman riittävää, paikallista tukea. Kansainvälisillä markkinoilla tämä kääntyy helposti itseään vastaan. Eivät esimerkiksi aasialaiset automerkit markkinoi ajoneuvojaan Yhdysvalloissa aasialaisvoimin vaan käyttävät yhdysvaltalaisia edustajia. Siihen, että toimitaan paikallisten kanssa, tulisi suomalaistenkin satsata enemmän.
Rahkosen nostaa suomalaisten yritysten ”maailmanvalloittamisen” esteeksi myös sen, että Maailman Pankin hankkeiden hyödyntämisestä on tehty yrittäjälle pitkä ja hankala tie. Tietä ei hankaloita yksinomaan Maailman Pankki vaan myös Suomen yrityskulttuuri.
Hiottavaa voisi olla asenteissakin. Suomalaisilla on tutkimuksen mukaan hyvin vahva luottamus julkiseen sektoriin, mutta samanaikaisesti usko siihen, että yksilö voi vaikuttaa asioihin, on matalampi kuin muissa Pohjoismaissa. Yhdysvalloissa tilanne on vastakkainen ja kansa siksi varsin aktiivista ja yrittäjäorientoitunutta.
Muuttoliike Suomeen
Paluumuuton edistämisestä puhutaan paljon, mutta Rahkosen mielestä puheet keskittyvät harmittavan usein juhlapuheisiin. Konkreettiset edistämisaskeleet jäävät ottamatta.
– Olisi hyvä tehdä esimerkiksi ehdotuksia siitä kuinka amerikansuomalaisen väestön työllistymistä Suomessa voitaisiin edesauttaa.
Rahkosen mielestä Suomen roolin pitäisi olla aktiivisempi sekä paluumuuton että työperäisen maahanmuuton edesauttamisessa. Puitteiden tulisi tulla julkiselta puolelta ja toimivana sektorina olisivat yritykset.
Rahkonen mainitsee Business Finlandin Invest in Finland -ohjelman jo toimivan aktiivisesti tällä saralla, mutta lisääkin voitaisiin tehdä. Apuna voisi käyttää vaikka Finlandia Foundation Nationalin (FFN) laajoja jäsenverkkoja ja jäsenten kontakteja. Tämä amerikansuomalaisten kattojärjestö on Rahkoselle tuttu, sillä hän liittyi siihen heti 1972 asettauduttuaan Washingtoniin ja toimi järjestön puheenjohtajana vuosina 2013–2020.
– Suomi ei ole yhtä kansainvälinen maa kun se ehkä kuvittelee olevansa. Toiset ovat täällä vahvasti maahanmuuttoa vastaan ja loputkaan eivät ole siitä kovin innostuneita. Tähän kun lisää sen, että Suomessa on vaativa ilmasto ja iso itäinen naapuri, joka ei välttämättä kasvata maan houkuttelevuutta, tilanne on vaikea. Työperäisessä muuttamisessa esimerkiksi Tanska ja Ruotsi ovat selvästi houkuttelevampia maita.
Rahkosen mielestä myös suomalaiseen järjestömaailmaan voitaisiin ottaa käytänteitä Yhdysvalloista. Esimerkiksi FFN:n toiminnan mahdollistavat yksityiset rahoittajat. Yhdysvaltojen lainsäädännössä järjestön rahalliset tukijat saavat lahjoituksistaan verohelpotuksia. Tämän kaltaista toimintaa – joka Suomessa on vain tiettyihin lahjoitusmuotoihin sidottua – Rahkonen toivoisi kotimaahankin.
FFN jakaa merkittävän määrän apurahoja vuosittain monille kulttuurialoille, tieteelle kuin jatko-opintoihinkin.
– Johtokuntavuosieni 2002–2020 aikana apurahoja myönnettiin satoja.
Rahkonen kertoo jatkavansa järjestötoimintaa Suomessa ainakin Suomi-Seuran puitteissa.
Kansallisidentiteetin muodostuminen
Lopuksi on kysyttävä vielä identiteetistä. Miten vuosikymmenet ulkomailla ovat vaikuttaneet minäkuvaan kansallisuuden suhteen.
– Olen identiteetiltäni vahvasti suomalainen. En edes pohjoismaalainen, vaikka siteeni Ruotsiin ja Tanskaan ovat vahvat, vaan suomalainen. Uskon, että vuodet ulkomailla ovat vain vahvistaneet identiteettiä. On ollut myös hienoa huomata, että Yhdysvalloissa asuvat lapsenlapsenikin ovat suomenmielisiä. Kolmannessa polvessa juuret lähtömaahanhan usein katoavat.
Rahkosen lapsista toinen asuu Suomessa, jonne hän palasi aikoinaan asepalvelukseen.
– Hänestä on ollut paljon apua meidän asettautuessamme tänne ja koen, että olemme olleet jopa riippuvaisia hänestä ja hänen perheestään jo pelkästään sosiaalisten kanssakäymisten osalta, joka näin korona-aikana jäisi muutoin vähäisiksi.
Teksti: Riikka Mahlamäki-Kaistinen Kuva: Ossi Rahkosen arkisto