Eläkepäiviksi ulkomaille

Suunnitteletko muuttoa ulkomaille joko pysyvästi tai talvikuukausien ”muuttolinnuksi”? Jos tarvitset neuvoa tai opastusta ulkomaille muuttoon liittyen, ota rohkeasti yhteyttä Suomi-Seuran neuvontapalveluun.

(Sivusto päivitetty alkuvuodesta 2023)

Kuva: Päivi Arvonen

TÄTÄ SIVUA EI ENÄÄ PÄIVITETÄ JA SE POISTUU KÄYTÖSTÄ TOUKOKUUSSA. UUSI NEUVONTASIVUSTO LÖYTYY SUOMI-SEURAN KOTISIVUILTA

Kenelle muutosta on ilmoitettava?

Kun muutat ulkomaille yli kolmeksi kuukaudeksi, sinun on tehtävä muuttoilmoitus Digi- ja väestötietovirastoon (DVV). Ilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukautta ennen muuttoa tai viimeistään viikon kuluttua muutosta.

Muuttoilmoituksen voi tehdä sähköisesti DVV:n verkkopalvelussa tai kirjallisesti esimerkiksi postista tai Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikoista saatavalla lomakkeella. Ilmoitus on maksuton, samoin kuin sen postittaminen.  Yhdellä muuttoilmoituksella tiedot päivittyvät valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään ja Postiin.
Lue lisää DVV:n sivuilta.

Muutto ulkomaille on vakinainen, kun muutat ulkomaille yli vuodeksi. Muuton jälkeen sinulla ei ole enää kotikuntaa Suomessa. Viimeinen kotikuntasi on se kunta, jossa asuit muuttohetkellä ja sen mukaan määräytyy missä vaalipiirissä saat äänestää Suomen valtiollisissa vaaleissa.

Muutto ulkomaille on tilapäinen, kun oleskelusi ulkomailla kestää alle vuoden. Kotikuntanasi säilyy se kunta, jossa asut ulkomaille lähtiessäsi. Erityistilanteessa, kuten jos sinulla on elinolosuhteidesi perusteella kiinteämpi yhteys Suomeen kuin ulkomaiseen asuinmaahasi, ulkomaille muutto voidaan merkitä tilapäiseksi, vaikka se kestää yli vuoden. Jos asuminen ulkomailla kuitenkin kestää enemmän kuin kolme vuotta, katsotaan ulkomaille muutto vakinaiseksi.  Muista siis ilmoittaa muuttoilmoituksen yhteydessä tilapäisen ulkomailla asumisen arvioitu kesto sekä muuton syy.

Ulkomailla asuvan Suomen kansalaisen henkilö- ja osoitetiedot säilyvät ajantasaisina Suomen väestötietojärjestelmässä vain, jos henkilö on itse huolehtinut muuttuneiden tietojen ilmoittamisesta Suomeen. 

Muista myös ilmoittaa uusi asuinosoitteesi Suomen väestötietojärjestelmään aina kun muutat ulkomailla osoitteesta toiseen. Esimerkiksi passia hakiessa on tärkeää, että hakijan tiedot väestötietojärjestelmässä ovat ajan tasalla. Voit tehdä ilmoituksen muutosta DDV:n sivuilla sähköisellä lomakkeella  tai paikallisen Suomen edustuston kautta.

Ilmoita muutosta Kelaan , jos sinulle maksetaan Kelasta etuuksia tai sinulla on Suomesta myönnetty eurooppalainen sairaanhoitokortti. Pääsääntö on, että jos muutat ulkomaille tilapäisesti eli alle 6 kuukaudeksi, olet yleensä oikeutettu Kelan etuuksiin.  Etuuksien maksamisen aikarajat on hyvä tarkistaa Kelan verkkosivuilta, koska joitakin Kelan etuuksia maksetaan vain kolme kuukautta kestävän ulkomailla oleskelun ajan. Jos muutat pysyvästi ulkomaille tai oleskelet muualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä yli 6 kuukautta, oikeutesi Kelan etuuksiin päättyy yleensä muuttopäivään.
Lue lisää Kelan sivuilta.

Tee Postin kanssa sopimus postin ohjaamisesta ulkomaan osoitteeseesi. DDV:lle tehdyn muuttoilmoituksen perusteella Posti lähettää ulkomaille ilmoitettuun osoitteeseesi määräajan vain tavalliset, enintään 50 grammaa painavat kirjelähetykset.

Lue lisää Postin sivuilta.

Digi ja väestötietovirastoon tehdystä muuttoilmoituksesta tieto välittyy automaattisesti monille organisaatioille. Ilmoita muutosta myös pankkiin, luottokorttiyhtiölle, vakuutusyhtiölle, puhelinyhtiölle, sähkölaitokselle, vesilaitokselle, ammattiliittoon, lehtien tilauspalveluun, yhdistyksiin ym. sekä isännöitsijälle tai kiinteistönhoitajalle.

Jos teet pysyvän muuton ulkomaille etkä kuulu enää Suomen sosiaaliturvan piiriin, ei Suomesta ottamasi matkavakuutus ole enää voimassa. Tarkista siis kaikkien vakuutustesi osalta, miten ulkomaille muutto vaikuttaa vakuutusturvaasi.

Matkustusasiakirjat

Passin sekä henkilökortin voimassaoloaika on viisi vuotta. Henkilökortilla olevalla sirulla on kansalaisvarmenne, joka mahdollistaa vahvan sähköisen tunnistautumisen moniin julkisen sektorin verkkopalveluihin eli julkisten palvelujen käytön asunmaasta riippumatta.
Lue lisää kansalaisvarmenteesta ja sähköisestä henkilöllisyydestä DVV:n sivuilta.

Kun haet henkilökorttia yhtä aikaa passin kanssa, saat henkilökortin edullisemmalla hinnalla kuin yksinään haettuna. Kaikkein edullisinta on hankkia passi ja henkilökortti yhtä aikaa sähköisten palvelujen kautta, mikä tietyin edellytyksin onnistuu myös ulkomailta käsin. Kallein hinta passista ja henkilökortista peritään haettaessa niitä ulkomailla Suomen edustuston kautta.
Lisää tietoa passin ja henkilökortin hakemisesta ulkomailla ulkoministeriön sivuilla.

Oleskeluluvat

Pääsääntöisesti EU-kansalainen voi oleskella toisessa jäsenvaltiossa ilman rekisteröitymistä enintään kolme (3) kuukautta kerrallaan. Jos oleskelu kestää yli kolme kuukautta, on EU-kansalaisen rekisteröidyttävä maassa asuvaksi (EU-kansalaisen rekisteröityminen). Maakohtaiset käytännöt kannattaa selvittää ennen muuttoa esimerkiksi Sinun Eurooppasi -sivuilla

EU- ja Eta-maiden ulkopuolelle muutettaessa kohdemaan maahantulomääräykset ja tarvittavat matkustusasiakirjat kannattaa selvittää huolellisesti ja hyvissä ajoin ennen matkaa. Kansainvälisellä ilmakuljetusliiton (IATA) verkkosivuilla on palvelu, jossa voi tutustua eri maiden viisumi- ja passisäännöksiin. Oleskelulupa ja viisumi haetaan kohdemaan edustustosta Suomesta (tai lähimmästä kyseisen maan edustustosta ulkomailta), joiden yhteystiedot ovat ulkoministeriön sivuilla.

Sosiaaliturva ulkomaille muutettaessa

Katso video: Kuka huolehtii sinun sosiaaliturvastasi muuttaessasi ulkomaille? – YouTube

Kun oleskelet tilapäisesti toisessa EU/Eta-maassa tai Sveitsissä ja kuulut Suomen sosiaaliturvaan, saat eurooppalaisella sairaanhoitokortilla lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa samoin ehdoin ja samaan hintaan kuin maassa asuvat henkilöt. Eli saat hoitoa, jos sairastut yllättäen tai joudut tapaturmaan. Huomaa, että eurooppalainen sairaanhoitokortti ei korvaa matkavakuutusta!

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin myöntää Kela ja se on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Kortti uusitaan automaattisesti, jos kortinhaltija edelleen täyttää kortin saamisen edellytykset eli kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Lue lisää eurooppalaisesta sairaanhoitokortista Kelan sivuilla.

Kun oleskelet muualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä, vastaat yleensä itse hoidosta aiheutuneista kustannuksista. Suomella on Australian ja Kanadan Quebecin provinssin kanssa tilapäistä oleskelua koskeva sairaanhoitosopimus. Pohjoismaiden välinen sosiaaliturvasopimus kattaa välttämättömän sairaanhoidon lisäksi paluumatkan toisesta Pohjoismaasta Suomeen, jos paluumatkasta on aiheutunut sairauden vuoksi lisäkustannuksia alun perin suunniteltuun paluumatkaan verrattuna.

Kattavan matkavakuutuksen ottaminen on aina enemmän kuin suositeltavaa, kun matkustat ulkomaille! Kun matkustat EU- ja Eta-maiden ulkopuolelle, kannattaa selvittää etukäteen kohdemaan terveydenhuollon käytännöt sekä matkavakuutukseen liittyvät terveydenhuollon toimipisteet ja sairaalat. Hoidon saaminen ja siitä perittävät kustannukset perustuvat aina hoitoa antavan maan lainsäädäntöön.

Pääsääntö on, että kun muutat pysyvästi ulkomaille, oikeutesi Suomen sosiaaliturvaan (ja Kelan etuuksiin) päättyy muuttoilmoituksessa ilmoitettuna muuttopäivänä. Muuttoasi pidetään vakinaisena myös, jos oleskelet muualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä yli 6 kuukautta. Vakituinen asuminen tarkoittaa, että henkilö asuu maassa yli 183 päivää vuodessa. Asumisen ei tarvitse olla yhtäjaksoista, mutta vuotuinen yhteenlaskettu aika ylittää puoli vuotta.

Jos tilapäinen ulkomailla oleskelu muuttuu vakinaiseksi, oikeus Kelan etuuksiin päättyy. Ulkomailta palaava Suomen kansalainen on uudelleen oikeutettu asumisperusteisiin etuuksiin, kun hän muuttaa takaisin Suomeen ja ilmoittaa muutostaan Kelaan.

Kun muutat pysyvästi toiseen EU/Eta-maahan tai Sveitsiin, saat sairausvakuutuksen siirtymään uuteen asuinmaahasi Kelan myöntämällä S1-lomakkeella. Täytä Kelan lomake Y38, jolla ilmoitat ulkomaille muutosta ja samalla haet S1-lomaketta.  Myönnetty S1-lomake tulee toimittaa uuden asuinmaan sairausvakuutuskassalle, joka myöntää sinulle paikallisen sairausvakuutuskortin. Kela lähettää sinulle eurooppalaisen sairaanhoitokortin (EHIC-kortti), jonka kääntöpuolella on ns. vihreä kortti, jota voit käyttää Suomessa lomaillessasi osoittamaan oikeutesi sairaanhoitoon ja reseptilääkekorvauksiin apteekissa.

Jos muutat ulkomailla asuessa EU-maasta toiseen, on muutosta ilmoitettava myös Kelan toimistoon tai Kelan kansainvälisten asioiden keskukseen. Myös silloin, jos S1 lomake  tai Kelan myöntämä eurooppalainen sairaanhoitokortti katoaa, Kelan paikallistoimisto tai KV-keskus voi toimittaa uuden tilalle.

Kelan kansainvälisten asioiden keskus palvelee Suomeen tai ulkomaille muuttavia ja muissa kansainvälisissä tilanteissa olevia asiakkaita.

Tilapäisesti ulkomailla oleskelevan matkavakuutus on voimassa pääsääntöisesti enintään kolme kuukautta eli ns. turistiajan. Vakuutusyhtiöillä on erilaisia rajoituksia lisäpäivien osalta sekä ikärajoituksia matkustajavakuutuksen myöntämisen ehdoissa ja osa yhtiöistä voi vaatia iäkkäiltä terveysselvityksen ennen matkustajavakuutuksen myöntämistä.

Matkavakuutuksia voi vertailla Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen sivuilla.

Jos oleskelet EU:n alueella tilapäisesti, huomaa, että eurooppalainen sairaanhoitokortti ei kata erityishoidon kuluja eikä korvaa kotiutusta tai kuolemantapauksen kuluja.

Jos muutat pysyvästi ulkomaille, suomalaisen matkavakuutuksen voimassaolo lakkaa, kun olet tehnyt pysyvän muuttoilmoituksen Suomesta ja kun et enää kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Tarvittaessa matkavakuutuksen voi ostaa uudesta asuinmaasta.

Ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotus

Suomessa kertyneet työeläkkeet maksetaan kaikkialle maailmaan riippumatta siitä missä asut.

Kansaneläke maksetaan Euroopan Unionin jäsenvaltioihin ja ETA-maihin sekä maihin, joiden kanssa Suomen valtio on sopinut eläkkeiden maksamisesta sosiaaliturvasopimuksella (Yhdysvallat, Kanada, Australia, Chile ja Israel). Jos saat kansaneläkettä ja muutat ulkomaille, eläkkeen maksamisen jatkuminen riippuu siitä, mihin maahan muutat. Lisätietoa ulkomailla olon vaikutuksesta kansaneläkkeeseen saa Kelan kansainvälisten asioiden keskuksen palvelunumerosta 020 634 0200.

Tilapäisesti ulkomailla asuvat ja oleskelevat eläkeikäiset Suomen kansalaiset pysyvät Suomessa vakituisesti asuvina ja yleisesti verovelvollisina Suomeen. Jos muutat ulkomaille pysyvästi, olet Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan (ns. kolmen vuoden sääntö). Maksat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistasi tuloista. Kolmen vuoden jälkeen olet yleensä Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Silloin maksat Suomeen veroa vain Suomesta saamistasi tuloista.

Rajoitettu verovelvollisuus voi alkaa jo ensimmäisten kolmen ulkomailla asutun vuoden aikana, jos osoitat, ettei sinulla ole olennaisia siteitä Suomeen. Olennaisilla siteillä tarkoitetaan esimerkiksi Suomeen jäävää asuntoa tai kuulumista Suomen sosiaaliturvaan. Jos olet ulkomaan kansalainen ja muutat pysyvästi pois Suomesta, sinusta tulee yleensä rajoitetusti verovelvollinen muuttopäivästä alkaen. Jos taas oleskelet ulkomailla vain tilapäisesti, se ei vaikuta verotukseesi Suomessa.

Suomesta ulkomaille maksettavat eläkkeet verotetaan samalla tavalla kuin Suomessa asuvien eläkkeetkin. Vähennykset ja veroilmoitusmenettely ovat samat kuin Suomessa asuvilla. Ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotusoikeus säilyy pääsääntöisesti maksajamaalla.
Suomella on yli 70 verosopimusta, joissa kussakin on sovittu erikseen yksityisen sektorin ja julkisen sektorin eläkkeiden verotusoikeudesta. Verosopimuksiin voit tutustua Verohallinnon sivuilla. Jos eläkkeensaaja muuttaa maahan, johon verotus siirtyy maiden välisen verosopimuksen mukaan ja eläkeläinen haluaa siirtää verotuksen uuteen asuinmaahan mahdollisimman pian, on hänen jätettävä verotoimistoon ulkomailla asuvan/ulkomaille muuttavan verokorttihakemus. Lomake löytyy Verohallinnon sivuilta.
Muussa tapauksessa eläketulot verotetaan Suomessa vielä muuttovuoden ja sitä seuraavat kolme vuotta.

Suomen valtiolta, kunnalta tai muulta julkisyhteisöltä saadun eläkkeen verotusoikeus säilyy pääsääntöisesti Suomessa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, esimerkiksi jos eläke on ansaittu valtion liiketoiminnan yhteydessä.

Eläkeläinen, joka saa eläketuloa Suomesta sekä yksityiseltä sektorilta että julkisyhteisöltä ja asuu maassa, johon yksityisen sektorin eläkkeen verotusoikeus siirtyy, maksaa veroa Suomeen vain julkisyhteisön eläkkeestä. Muu eläketulo verotetaan uudessa asuinmaassa.

Suomen valtio on solminut yli 70 verosopimusta, joihin voit tutustua Verohallinnon sivuilla.
Suurin osa verosopimuksista noudattaa OECD-maiden mallisopimusta, jolloin eläkkeet verotetaan pääsääntöisesti siinä valtiossa mistä ne maksetaan. Suomi on muutamissa verosopimuksissa luopunut eläkkeiden verotusoikeudesta tilanteissa, jolloin ne maksetaan toiseen maahan.

Suomalaiseläkeläisten suosimien muuttomaiden verosopimustilanne:

Espanja

Suomen ja Espanjan verosopimukseen voit tutustua tarkemmin täältä.

Ranska

Yksityisen sektorin eläkkeiden verotusoikeus siirtyy verosopimuksen mukaan Ranskaan silloin, kun eläkeläinen asuu maassa vakituisesti eli yli puoli vuotta vuosittain (= yli 183 päivää). Suomi aloitti neuvottelut uudesta verosopimuksesta Ranskan kanssa vuonna 2016.

Portugal

Vuoden 2019 alusta lähtien Suomella ja Portugalilla ei ole ollut enää voimassa olevaa verosopimusta, minkä seurauksena Portugalissa vakituisesti asuvien Suomen kansalaisten Suomesta saatuja tuloja on alettu verottaa Suomessa 1.1.2019 alkaen. Lisätietoja Portugalin tilanteesta löydät täältä.

Sairaanhoitomaksu Suomeen

EU ja Eta-maihin tai Sveitsiin muuttaneilta eläkeläisiltä peritään Suomessa sairaanhoitomaksu, jos he eivät saa eläkettä myös uudesta asuinmaastaan ja ovat siirtäneet oikeutensa maan sairausvakuutukseen lomakkeella S1. Suomi vastaa heidän sairaanhoitokulujensa korvaamisesta uudelle asuinmaalle EU:n sosiaaliturva-asetuksen mukaisesti. Sairaanhoitomaksu eläkkeistä on n. 1.5 % kunnallisverotuksessa verotettavista tuloista.

Pankkiasiat

Ulkomaille muuttajalla on hyvä olla pankkitilit sekä Suomessa että uudessa asuinmaassa. Omaan pankin kanssa kannattaa sopia mahdollisesti Suomeen jäävän maksuliikenteen hoidosta. Kannattaa myös harkita valtakirjan antamista kotimaahan jäävälle luottohenkilölle, jonka puoleen voi tarvittaessa kääntyä pankkiasioiden hoitamisessa.

Edullisin ja helpoin tapa siirtää rahaa Suomesta ja takaisin on tehdä se EU-maksuna, jolloin lähettäjä maksaa omat kulunsa ja vastaanottaja omansa. EU-maksuna tehty siirto maksaa saman verran kuin kotimainen tilisiirto pankista toiseen.  Siirtoa tehdessä on ilmoitettava tilinumero IBAN-muotoisena (International Bank Account Number) ja vastaanottajan pankin BIC –koodi (Bank Identifier Code). Eläke voidaan maksaa Suomesta ulkomaiselle tilille ilman eri veloitusta, kun eläkeyhtiölle annetaan IBAN tilinumero ja BIC -koodi. Maksun tietoihin on hyvä saada merkintä, että kyseessä on eläkemaksu (pensión), jolloin maksun vastaanottamisesta ei välttämättä veloiteta pankissa.

Omasta pankista on hyvä kysyä mahdollista yhteistyöpankkia kohdemaassa. Alennuksia palvelumaksuihin ei välttämättä ole luvassa, mutta asiat voivat hoitua helpommin ja nopeammin. Suurilla suomalaisalueilla, kuten Floridassa ja Espanjan aurinkorannikolla, pankeilla on myös suomenkielistä henkilökuntaa.

Ulkomailla pankkitilin avaamiseen tarvitaan passi ja todistus vakituisesta osoitteesta ko. maassa. Riippuen maasta vakituisen osoitteen voi todistaa esimerkiksi vuokrasopimuksella. Lisäksi pankki voi vaatia paikallista henkilötunnusta, joka annetaan oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä sekä ajokortin tai varmennuksen henkilöllisyydestä Suomessa olevasta pankista. Luottokorttia hakiessa voidaan vaatia todistusta säännöllisistä tuloista. Kannattaa varautua siihen, että pankkitilin avaaminen voi kestää. Samoin kannattaa selvittää, kuinka laskujen maksaminen ja rahan nostaminen automaatista käytännössä tapahtuu ja millaisia kustannuksia laskujen maksamisesta ja käteisnostoista aiheutuu.

Käytännön muuttojärjestelyt

Kuva: Päivi Arvonen

Asuntojen vuokraaminen ulkomailta Suomesta käsin on hankalaa, sillä monesti todellisuus ei paikan päällä vastaa ihan sitä, mitä oli luvattu. Asunnonostamista ilman kunnollista tutustumista asuntoon ja ympäröivään alueeseen emme suosittele kenellekään! Tarjolla oleviin asuntoihin voi tutustua asunnonvälitystoimistojen verkkosivustoilla. Suomalaisissa lehdissä ja verkkosivuilla löytyy myös ilmoituksia ulkomailla vuokrattavista ja myytävistä asunnoista

Turistialueilla kuten Espanjassa asuntojen hinnat vaihtelevat sesongin mukaan. Kesäaikaan asunnoista voi joutua maksamaan jopa kolminkertaisen hinnan ja usein vuokrasopimukset tehdäänkin lyhytaikaisiksi, jotta vuokranantaja saa asunnostaan parhaan mahdollisen tuoton.

Vuokrattavien asuntojen varustetaso vaihtelee maittain. Jossain vuokraan sisältyvät jopa liinavaatteet ja ruokailuvälineet ja toisaalla taas keittiön kaapitkin pitää vuokralaisen hankkia itse. Kun teet vuokrasopimusta, varmista ainakin, sisältyvätkö sähkö-, vesi-, ja lämmityskustannukset vuokraan ja maksetaanko vuokraennakko takaisin. Irtisanomiskäytännöt ja vuokrasopimusten pituudet vaihtelevat myös maittain. Vuokrasopimus on hyvä tarkistuttaa jollakin ulkopuolisella, jos oma kielitaito arveluttaa. Samoin asunto kannattaa kuvata ennen muuttoa ja mahdollisesti vaihtaa lukot.

Kun muutat Suomesta, selvitä kohdemaan viranomaisilta tai suurlähetystöstä mitä tuontirajoituksia ja ilmoitusmenettelyjä kohdemaassa on.

Omaan käyttöön tarkoitetut muuttotavarat voi EU/ETA-alueella viedä maasta toiseen ilman tullimaksuja. Muihin maihin muuttaessa tulee selvittää kohdemaan tullimääräykset.

Lisätietoja Tulli sivuilla

Muuttoautoa ulkomaille vietäessä selvitettäviä asioita ovat:

–  kuinka pian auto on rekisteröitävä kohdemaan autorekisteriin

–  rekisteröintimaksu + alv % (uusi auto)

–  auton katsastus, varustelu (tyyppihyväksyntä)

–  auton ikä- ja ajokilometrivaatimukset (käytetty auto, Norja)

–  vakuutukset, suomalaisen liikennevakuutuksen bonusten siirto

–  maakohtainen ajoneuvovero.

Eläinten tuonti- ja vientivaatimukset vaihtelevat eläinlajin mukaan sekä sen mukaan, onko kyse eläinten liikkumisesta EU:n jäsenmaissa vai sen ulkopuolisissa maissa. Kun eläin viedään EU:n ulkopuoliseen maahan, vientiehdot kuuluvat kohdemaan lainsäädännön piiri. Tarkimmat tiedot vientiin liittyvistä vaatimuksista, kuten tarvittavista todistuksista, saa selville maan suurlähetystöstä.

Ruokaviraston sivuilla on kattavasti tietoa eläinten maastavientiin ja tuontiin. Neuvoja voi kysyä myös eläinlääkäriltä.

EU-maassa myönnetty ajokortti on voimassa kaikissa EU- ja ETA-maissa. Ulkomaille muutettaessa on hyvä tarkistaa paikallisilta viranomaisilta, pitääkö ajokortti rekisteröidä/ilmoittaa rekistereihin.

Autoliiton sivuilla on tietoa kansainvälisestä ajokortista: milloin se kannattaa hankkia ja missä sitä tarvitaan. Kansainvälistä ajokorttia haetaan Autoliiton kautta

Monissa maissa sekä kansallisen että kansainvälisen ajokortin voimassaolossa on rajoituksia silloin kun maahan muutetaan vakituisesti asumaan ja paikallinen ajokortti on hankittava tai kun maassa oleskellaan pitempään kuin 3 tai 6 kuukautta. Ota yhteyttä paikallisiin viranomaisiin ja tarkista millaisella ajokortilla maassa saa autoilla.

Selvitä ennen matkaa mahdolliset lääkkeiden maahantuontiin liittyvät rajoitukset. Lisätietoja saat kohdemaan edustustosta Suomessa tai kohdemaan Suomen suurlähetystöstä. Lääkemääräykset (reseptit) tulee ottaa mukaan matkalle, sillä ne ovat dokumentti tullissa siitä, että kuljettamasi lääkkeet ovat henkilökohtaisia.  Pyydä potilastietosi lääkäriltä/terveyskeskukselta niin että diagnoosit ovat latinaksi tai englanniksi ja lääkemääräyksistä käy ilmi vaikuttava aine ja annostus.

Jos joudut onnettomuuteen, ulkomailla auttajien voi olla vaikeaa tunnistaa puhelimestasi löytyviä yhteystietoja. Siksi kannattaa lisätä ICE-koodi sen henkilön/henkilöiden puhelinnumerojen eteen, joihin haluat hätätilanteessa pelastusviranomaisten ottavan yhteyttä. Osa puhelinmalleista tarjoaa valmista ICE-tunnistetta lisättäväksi yhteystietoihin. ICE-yhteystiedot voi tietenkin myös kirjoittaa puhelimen taakse tarralappuun.

Pyydä todistus eläketuloistasi omalta eläkevakuutusyhtiöltä tai Kelalta. 

Pyydä eläkevakuutusyhtiöltäsi eläkeläiskortti.

Ota kopioita kaikista tarvitsemistasi asiakirjoista mukaan luettuna passi. Tarvitset kopioita asioidessasi viranomaisten kanssa ja siinä tapauksessa, että passisi, S1-lomakkeesi tai muu tärkeä asiakirja varastetaan tai katoaa. Voit myös skannata tärkeät paperit ja tallentaa ne pilvipalveluihin tai sähköpostiisi liitteiksi, jolloin saat ne käyttöösi tarvittaessa.

Tarkista vakuutusten osalta, mitkä vakuutukset eivät ole voimassa ulkomaille muuton jälkeen ja ota uudet tarvitsemasi vakuutukset uudessa asuinmaassasi.  Harkitse testamentin ja edunvalvontavaltuutuksen tekemistä. Testamentti on hyvä laatia asianajajan kanssa niin, että se on sisällöltään Suomen ja asuinmaan oikeusjärjestyksen mukainen ja muodoltaan kelvollinen molempien maiden tuomioistuimissa.

Tekemällä edunvalvontavaltuutuksen voit varmistaa, että mahdollisen toimintakyvyttömyyden kohdatessa asioitasi hoitaa itse valitsemasi uskottu henkilö. Aiheesta lisää DVV:n sivuilla.

Muistilista

Kela

  • Sairausvakuutusoikeuden saat siirtymään toiseen EU/Eta-maahan tai Sveitsiin Kelan myöntämällä S1 -lomakkeella. S1-lomaketta kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen ajateltua muuttoajankohtaa Kelan lomakkeella Y38.
  • Kelan lomakkeella Y38 ilmoitetaan muutosta ulkomaille. (Täytä lomakkeen kohdat 1. ja 2. Kohdemaa sekä ruksi kohtaan ”toistaiseksi” ja mistä päivämäärästä alkaen sekä kohta 3.d Eläkkeensaaja. Allekirjoitus ja päiväys kohtaan 8.)
  • Kela lähettää ulkomaille muuttaville eläkeläisille sekä täytetyn S1-lomakkeen että eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jonka kääntöpuolella on ns. vihreä kortti, jota voit käyttää Suomessa käydessäsi. Kela-kortti on palautettava Kelalle.

Digi- ja väestötietovirasto

  • Tee muuttoilmoitus Digi- ja Väestövirastolle.
  • Digi- ja väestötietovirastosta saat todistuksen pysyvästä muutosta, jos olet muuttamassa Ranskaan ja tarvitset todistuksen Verohallinnon lomakkeen 6207a liitteeksi.

Muuta muistettavaa

  • Ilmoita postiin osoitteenmuutos ja halutessasi sovi postin edelleen lähetyksestä.
  • Pyydä eläkevakuutusyhtiöltäsi eläkeläiskortti ellei sinulla ole sellaista.
  • Tarkista passin voimassaoloaika. Tarvittaessa passin voi uusia jatkossa myös Suomen matkan aikana.
  • Ota kopioita kaikista tarvitsemistasi asiakirjoista mukaan luettuna passi. Tarvitset kopioita asioidessasi viranomaisten kanssa ja siinä tapauksessa, että passisi, S1-lomakkeesi tai muu tärkeä asiakirja varastetaan tai katoaa. Voit myös skannata tärkeät paperit ja tallentaa ne pilvipalveluihin tai sähköpostiisi liitteiksi, jolloin saat ne käyttöösi tarvittaessa.
  • Pyydä potilastietosi lääkäriltä/terveyskeskukselta niin että diagnoosit ovat latinaksi tai englanniksi ja lääkemääräyksistä käy ilmi vaikuttava aine ja annostus. Näin varmistat, että tarvitsemasi terveydenhoito jatkuu ilman ongelmia. Muista rokotuskortti!
  • Tarkista vakuutusten osalta, mitkä vakuutukset eivät ole voimassa ulkomaille muuton jälkeen ja ota uudet tarvitsemasi vakuutukset uudessa asuinmaassasi. 
  • Jos muutat auton tai lemmikin kanssa, muista hankkia autovakuutuksen bonustodistus vakuutusyhtiöltäsi ja lemmikkipassi eläinlääkäriltä.
  • Harkitse testamentin ja edunvalvontavaltuutuksen tekemistä. Testamentti on hyvä laatia asianajajan kanssa niin, että se on sisällöltään Suomen ja asuinmaan oikeusjärjestyksen mukainen ja muodoltaan kelvollinen molempien maiden tuomioistuimissa. Tekemällä edunvalvontavaltuutuksen voit varmistaa, että mahdollisen toimintakyvyttömyyden kohdatessa asioitasi hoitaa itse valitsemasi uskottu henkilö.